torstai 21. marraskuuta 2013

#Marrasputki päivä 21




Tein viikon kovan treenin salibandyn muodossa. Kova treeni siitä tulikin! Nyt on paikat ihan hellänä ja huomenna ne vasta onkin!

Säbän päällä juoksin pakollisen marraslenkin poijaan kanssa kärryjä työnnellen miniminä lähiympäristössä.

Kaupallisuuden baabelin torni levittämässä valosaastetta


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

#Marrasputki päivä 20

Heikot yöunet ja aika hektinen päivä ei oikein tuonut fiilistä treenistä. Onneksi oli keskiviikko ja Ylästön yhteislenkin aika. Jouduin kiirehtimään 3,4km lujempaa, että ehdin starttiin ja sainkin ihan hyvän hiitin heti alkuun.

Yhdeksän oli tämän keskiviikon saldo. Tai kymmenen kun Unski kävi morjentamassa parkkipaikalla. Ainakin vielä jäi häneltä lenkki heittämättä. Reitti oli normaalista hieman poikkeava mutta muuten speksit oli aika samat ku muulloinkin. Ontrailissa kehutut voimaleuatkin tuli nähtyä kun Ossi ja Tero heitteli ihan kunnon Ghetto Training Style -liikkeitä Pitkäkosken telineissä. Paluumatkalla tsekattiin vielä helmikuun uimapaikka Vantaajoesta. Jos ei kilot karise niin tietää mitä on luvassa. Tuttu loppukiritaistelukin nähtiin. Itse jäin raahustamaan takajoukkoihin.

Hyvä lenkki ja yksin olisi jäänyt tekemättä. Thanks boys and Kati!

20 perättäistä treenipäivää. On tainnut jo edellinen peräpäivien putki mennä jo rikki.
 

#Marrasputki päivä 19

Vähän nihkee aamulenkki ja reippaampi juoksu sai jäädä. Maanantain hyvä draivi tiessään. Haltialan peltojen kautta töihin reppuselässä hölököttelyä.

Takaisin päin olikin jo vähän parempi meno. Teinkin extempore 3x4minuuttia reippaasti ja väleihin heittelin 7 minuuttia hölökkää. 23,7km päivän saldo.

Stop golfkenttälaajennus?


Pimeät pellot

maanantai 18. marraskuuta 2013

#Marrasputki päivät 15-18

Jäipähän päivitykset tekemättä...

15.päivä juoksentelin iisiä töistä kotiin iltapäivällä juuri alkaessa hämärtää. Tein 2x500m vedot lenkin loppupuolella. Ei mikään tykki fiilis mutta ei niin huonokaan. Ilta meni kartsalla juhliessa. Onneksi nestemäinen jäi viiteen kerta-annokseen.

Lauantaina vuorossa oli sitten syksyn ensimmäinen kisa, Aktia-cup ja 10km. Epäilin olevani nippa nappa 39minuutin kunnossa. Verroissa fiilis oli vielä vähän epävarma ja viivalla jänskätti taas ihan hulluna. Enemmän kun missän pitkissä kisoissa. Startissa oli kohtuu ryysis mutta pihan jälkeen pääsi jo juoksemaan omaa vauhtia. Ekan kilsan ajattelin ottaa iisimmin kuin edellisillä kerroilla. About 3:43 kilometriä seurasi toinen samanlainen. Sykkeet pyöri 175-176 hujakoilla. Vauhti tuntui kohtuullisen sopivalta vaikka tiesin, että sykkeiden puolesta voisi aloittaa jopa rohkeamminkin. Pienessä ryhmässä mentiin kolmas kilsa 3:45 ja neljäs 3:44. Terävässä ylämäessä lähin hakemaan omaa linjaa kun tuntuu että muut aina hidastaa korostetusti siihen. Viiden kilsa oli jotain 3:54 ja oli hitain. Kääntöpaikan jälkeen laitoin vähän lisää pökköä pesään. Tai siis siltä se tuntui. Kilsa hujahti 3:48 keskisykkeen noustessa jo kynnyksen tuntumaan 180-tasolle. Sain muutaman juoksijan kiinni ennen alamäkeä jossa jo tiesin, että porukka taas himmaa. Laskettelin mäen reippaasti ja jengi jäi jälkeen. Seiska kilsa tuli 3:45 tahtia. Puskin yksin pieneen vastatuuleen, tai siltä se ainakin tuntui. Edessä meni kiusallisen lähellä jengiä mutta en päässyt kantaan. Takaa alkoi askeleet kuulumaan kun itellä meno tuntui hyytyvän. Kasi kilsa hiipui 3:50 tasolle ja sijan jouduin nöyrtymään sykkeenkin hiipuessa 177 tasolle. Yritin pinnistellä, etten jäisi kovin kauas ennen loppukiriä ja sainkin eron pidettynä jossain 10-20m tienoilla. Ysikilsan sain pinnisteltyä taas 3:45 tasoon ja sykkeet pysyi 177 hujakoilla. Aiemmin aina hyvin irronneen pitkän loppukin aika tuli ja aloin käskyttää kroppaa. Ajatusta oli mutta mitään ei tapahtunut. Ilman kiriä ja vain 2 sekuntia edelliselle hävinneenä lomppasin viimeisen kilometrin aikaan 3:46 kilsan keskarin ollessa 180 ja maksimin 182. Loppuaikaan 37:48 olen erinomaisen tyytyväinen ja odotuksiin nähden juoksu meni paljon paremmin mitä pelkäsin. Mutta silti jäi hieman sellainen fiilis, että kaikki ei irronnut. Maksimit jäi kynnyksen tienoille, tai sitten kynnykseni on luultua ja mitattua matalammalla. Maalissa sain haukkoa happea oikein kunnolla eikä yhtään enempää olisi pystynyt antamaan joten eipä jossiteltavaakaan jäänyt. Seuraava yritys sitten joulukuussa. Sijoitus oli nyt 41 kun yleisessä sarjassa oli 77 juoksijaa...jäätävä taso!

Ilta jatkui sitten Ylästön lenkkikerhon porukan kanssa kosteissa merkeissä kisaa spekuloiden. Loistava päivä kaiken kaikkiaan jonka kruunas hyvät iltamat. Humalaisia vetojakin tuli lyötyä!

Sunnuntaina ei sitten jaksanut ajatellakaan lenkkiä kun vasta illalla. Sekin ihan miniminä ja tosi rauhallisesti. Jalat ei oikein tuntuneet olevan tällä planeetalla vaikka varsinaisesti ne ei kipeät olleetkaan.

Tänään maanantaina jälleen lenkki illalla ja miniminä. Kulku toisaalta oli ihan uskomaton. Rennon letkeää menoa ja kokoajan oli tunne että lähtee lentoon. Tätä se on parhaimmillaan!


Koski kutsuu jos ei paino tipu! 15.pvä

Kohti aktiaa

Loppuverrat kimpassa
Hämärä lenkki sunnuntai-iltana

Pimeää joulunodotusta

torstai 14. marraskuuta 2013

#Marrasputki päivät 13 & 14

Eilinen päivittely jäi väliin kiireiden vuoksi. Siispä nyt kahden päivän edestä.

Ylästön yhteislenkillä oli jälleen runsas osallistuminen ja saatiinpa nauttia uuden jäsenen seurastakin! Kaava oli aika sama kuin aiemminkin. Rauhallista menoa missä kaikki pysyy hyvin mukana ja lopussa pientä leikkimielistä loppukiriä! Taisi Ossi viedä tällä kertaa. Oma meno oli kohtuullisen ok, vaikka muuten fiilis oli hieman väsynyt. Toisaalta porukasta saa sen verran voimaa, että keskiviikon lenkit hujahtaa aina hetkessä. Lopun nostot jäi tosin tekemättä. Voimat säästetään viikonlopun Aktia-cuppiin, jossa mitellään myös Ylästön herruudesta.

Tän päiväinen lenkki oli poikasen kanssa rauhallista. Fiilis oli heikkojen unienkin vuoksi todella väsynyt koko päivän mutta ihme, lenkki kulki hienosti. Pidin silti vauhdin kurissa ja tein palauttavan treenin.

Kärki karkaamassa

Sykemies iskee kantaan

Pääryhmän keula

Takajoukot

Pimeä Vantaajoki

tiistai 12. marraskuuta 2013

#Marrasputki päivä 12

Vuorossa oli vauhdikkaampi päivä. Aamulla kuitenkin väsytti sen verran, että päätin jo sängyssä antaa itselleni anteeksi vetotreenin keventämistä. Toki suunnitelma vetää 6x1000m muutama päivä montrailin jälkeen oli kohtuullisen kunnianhimoinen. Päätöstä auttoi vielä se, että kaveri joutui jättämään yhteisen vetotreenin väliin.

Siispä aattelin sipaista vain 2-3x1000m fiilarin mukaan. Laitoin suosikkikenkäni jalkaa ja lähdin lompsottamaan nihkeästi tuuleen ja sateeseen. Ekan vedon aloitin alamäkeen ja ihmeellisesti reipas juoksu tuntuikin ihan ok:lta. 3:37 - avg.162 - max.168.

Parin minuutin hölkän jälkeen loivaan alamäkeen toinen tonni. Tässä oli myös tasaista ja hieman loivaa ylämäkeäkin. 3:30 - avg.168 - max.177, nyt päästiin jo muutaman pykälän päähän yläkynnyksestä. Fiilis ihan ok mutta vedossa joutui jo puristamaan vähän. Jalat tuntui tyhjiltä vaikka muuten ihan hyvin kulkikin. Tuleva lauantainen 10km:n kisaveto kummitteli sen verran mielessä, että jätin tonnit kahteen. Tein 2x100m kovaa rennosti vielä päälle ja treeni oli siinä.

Jälkikäteen 6x1000m @3:50 olisi varmaankin sujunut ihan kivasti. Toisaalta ehkä tämä toteutunut treeni puhdisti karstoja koneesta Aktiaa varten. Kun pientä sykejumia on havaittavissa viikonlopun jäljiltä, pitää ottaa loppuviikko ihan iisisti, että saisi kisassa sitten edes kohtuullisesti irti.



2v vanhat DS-trainerit ~1500km ja paranee!
 

maanantai 11. marraskuuta 2013

#Marrasputki päivä 11 @#sysikallio100

Marrasputki jatkui mukavalla kimppalenkillä Sysikallion100:n reitillä. Pari kertaa vedettiin luuppi ja päälle pari varianttia mistä toivottavasti vielä joku tulee kisareittiin.

Ihmeen hyvältä tuntui koko lenkin ajan juoksu! Toki paljon tuli seisoskeluakin kun porukkaa otettiin välillä kasaan.

 







sunnuntai 10. marraskuuta 2013

#Marrasputki päivä 10

Movemberit alkaa pikku hiljaa näkymään vaikka ei viikset kolmikymppisenäkään vielä juuri haituvaa kummempaa ole!

Eilisen Montrailin jäljiltä jalat on hieman jäykät mutta yllättävänkin ok. Ilmeisesti kesän pitkistä reissuista ei ole liian pitkä aika kun muistijäljet lihaksissa on edelleen olemassa.

Siitäkin huolimatta kevyt vitonen riitti näin ensimmäisen isänpäivän kunniaksi ja tietysti poikien kesken.

Uudessa alumiinialuspaidassa

lauantai 9. marraskuuta 2013

#Marrasputki päivä 9 Montrail!

Montrail, pitkästä aikaa.

Porukkaa keräänty Pirttimäkeen kaheksan hujakoilla kolmentoista maastojuoksijan verran. Jo heti alussa muutama reippaampi lähti hatkaan. Muun porukan kanssa jäätiin rauhallisesti nautiskelemaan Nyban sanoin norsun harmaasta aamusta. Ylästön porukasta mukana oli Jupe ja Tero. Harmillisesti Köli ja Tuomas joutui viime hetkellä jättämään reitin väliin. Starttaajista taisi aika moni olla ensi kertaa yli maratonin mittaista siivua juoksemassa.

Kohtuu nopeasti alkoi loppuryhmäkin hajoilla. Oltiin jo jätetty muutama ryhmästä ja lähestyimme Luukkia. Kuinka ollakkaan nämä jätetyt, reissun fasilitaattori Nyba ja JR olikin jo odottelemassa meitä huoltopaikalla. Luultiin, että mentiin oikeaa reittiä mutta ilmeisesti joku koukku kuitenkin tehtiin kun jätkät oli jo nauttineet tauosta jonku minuutin.

Oma meno maittoi kohtuullisen mukavasti ainakin hitaalla vauhdilla eilisestä reippailusta huolimatta. Hommaa helpotti sekin, että reitti on aika isolta osilta ulkoilureittiä, eikä polkua. En muistanutkaan miten helppo reitti olikaan. Mukava oli siitäkin huolimatta nautiskella maastopätkistä välissä reippaastikin ja välissä ihan iisisti.

Koko sakki saatiin onnellisesti perille ja saunaan. Ylästön porukat tsemppas erinomaisesti loppuun kuten muutkin retkellä mukana olleet. Omakin meno jäykistyi loppua kohden kuten yleensäkin näillä pitkillä siivuilla. Välikiri Haukkalammelle Sysikallion mustan hevosen kanssa irrotteli mukavasti paikkoja mutta muuten en jaksanut innostua keulimaan enempää.

Oli aivan mahtava päivä nautiskella marrasputken yheksännen päivän ainokainen pitkän kaavan mukaan. erinomaisessa seurassa. Alla kuvia meiningistä. Paskan koneen ansiosta en jaksa enempää säätää tällä erää. Lisää otoksia tulee viimeistään maanataina. Jos osallistujat haluaan pois "julkisuudesta" itsensä tai kokonaisia kuvia itselleen, niin voi lähetellä s-postia: juha.jumisko (ät) welho.com